Portaanpään missio on sivistyksen levittäminen
Portaanpään arvot ovat perimmäisten kysymysten lähestyminen etsivässä hengessä, sivistys, ihmisarvo, nöyryys, yksinkertaisuus, ystävyys, kauneus, maanläheisyys ja yhteiskunnallinen aktiivisuus.
Portaanpäällä on kaksi aatteellista taustaa, jotka värittävät opiston arvomaailman ja siitä seuraavan toimintakulttuurin luonnetta.
Aatetaustoista ensimmäinen on herännäisyys, Suomen ev. lut. kirkon sisäinen liike. Herännäisyyden korostuksia ovat perimmäisiin kysymyksiin liittyvän etsimisen ja nöyryyden ajatus, yksinkertainen elämäntapa, ystävyys sekä yhteiskunnallisen aktiivisuuden arvostaminen.
Toinen tausta on kansanopistoaate. Se korostaa sivistyksen itseisarvoista luonnetta sekä kasvatuksen kokonaisvaltaisuutta koulutuksen sisäoppilaitosmuotoisuutta painottaen. Jälkimmäiseen liittyy niin sanottu internaattipedagogiikka. Se käsittää kaiken oppilaitokseen liittyvän toiminnan selkeästi määriteltyjä opetustilanteita laajemmin sivistykselliseksi ja kasvatukselliseksi toiminnaksi.
Opiston yleisenä sivistyksellisenä tavoitteena on, että sen opettajat ja oppilaat oppivat yhdessä käsittämään todellisuutta ja elämään siinä muiden kanssa. Tämä edellyttää sekä teoreettisen että käytännöllisen tiedon opiskelemista.
Opistolla pyritään kaikkien kohtelemiseen inhimillisesti kultaisen säännön ”tee toisille kuten toivoisit itsellesi tehtävän” mukaisesti turvalliset rajat asettaen ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten asema ymmärtäen.
Asioita ratkotaan keskustelevassa hengessä ja luotetaan siihen, että paras oppilaitoskuri muodostuu itsekurista.
Opinnoissa ahkeroiminen on tärkeää. Mutta samalla on oleellista muistaa, että ihminen ei määrity tuloksellisuuden, vaikuttavuuden ja tehokkuuden mittareilla. Ihminen on arvokas, vaikka hän ei täyttäisikään tällaisten mittareiden vaatimuksia.
Opiston koulutuksen laatu muodostuu keskeisesti yllä mainittujen arvojen etsivästä seuraamisesta ja vaativien opinnollisten tavoitteiden sekä ihmisarvon yhteensovittamisesta kokonaisvaltaisessa kasvatus- ja sivistystoiminnassa.
Opisto toteuttaa kestävän kehityksen periaatetta energiatuotannossaan sekä kouluruokailussa lähiruoan merkityksessä. Se pyrkii säästäväisiin ja kestäviin hankintoihin.
Opisto harjoittaa luonnon arvon esille tuovaa sivistys- ja kasvatustoimintaa esimerkiksi leirikoulujen ja liikuntapäivien muodossa.
Opisto toteuttaa elinikäisen oppimisen ajatusta pedagogisesti tulkiten: ihmisellä on koko elämänsä ajan mahdollisuus harjoittaa todellisuuden käsittämiseksi ja siinä muiden kanssa elämiseksi tarvitsemiaan teoreettisia ja käytännöllisiä opintoja. Opisto varoo sotkemasta elinikäisen oppimisen ajatusta teollisen tuotantoprosessin lyhytkestoisuuden pohjalta kasvaneeseen samannimiseen aatteeseen.
Petri Järveläinen
rehtori
perjantai 17. huhtikuuta 2009
maanantai 6. lokakuuta 2008
Opisto on luostari ja Tylypahka
Portaanpään kristillinen opisto vietti alkuvuodesta 85-vuotisjuhlaansa. Seuraavassa rehtorin ajatuksia siitä, mitä on olla kristillinen kansanopisto 2000-luvulla.
1. Kansanopistot ovat yksityisiä oppilaitoksia pikemminkin kuin kansanopistotoimintaan keskittyviä toimijoita.
Esimerkiksi Portaanpään koulutuksesta valtaosa on niin sanottua toisen asteen koulutusta. Toimintaa säätelevät lukiosta, perusopetuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta säädetyt lait ja asetukset sekä niihin liittyvä rahoitus- ja arviointijärjestelmä.
Kansanopiston pitkät kurssit ovat menettäneet kysyntänsä. Erilaisia kansansivistyksellisiä tapahtumia ja lyhytkoulutuksia toki järjestetään runsaastikin, mutta ajatus siitä, että opisto toimisi vuoden kestävien vapaan sivistystyön linjojen varassa on käynyt mahdottomaksi noin 20 vuotta sitten.
Yksityisenä koulutuksenjärjestäjänä toimiminen antaa muista oppilaitoksista poikkeavan kannustimen oppilaitoksen toiminnalle. Se muodostaa myös hyvän vertailukohdan kunnalliselle koulutukselle, joka on opiston keskeisin yhteistyökumppani.
Yksityiskoulut ovat kansainvälisesti arvostettuja toimijoita, ja meillä Suomessa niiden etuna on hallinnon keveys, koulun vahva päätösvalta omista asioistaan, joustavuus, henkilöstöhallinnon etuudet sekä vahva historiasta nouseva identiteetti. Yksityiset koulut joutuvat ja saavat kehittää toimintaansa valppaasti, sillä niiden oppilaat eivät määräydy kunnallisesti tai alueellisesti vaan oppilaat joudutaan toden teolla saamaan opistoon joka vuosi. Tämä kilpailuasetelma pitää koulun tavoitteet korkealla.
2. Vapaan sivistystyön parhaat perinteet tulee siirtää koulutuksiin, jotka eivät ole kansanopistokoulutusta.
Vapaan sivistystyön parhaita perinteitä ovat koulutuksen tasa-arvon ajatus sekä sivistystoiminnan itseisarvo. Vapaa sivistystyö ei erottele oppilaita menestyjiin ja häviäjiin, mukanaoleviin ja syrjäytyneisiin. Siksi esimerkiksi erityisesti syrjäytymisen hoitoon keskittyvä koulutus on vapaan sivistystyön oppilaitokselle mahdoton ajatus.
Myös koulutuksen suoran hyödyn ja sovellettavuuden ajatus on vapaan sivistystyön perinteen näkökulmasta ongelmallinen. Sivistys on itseisarvo, johon jokaisella kansalaisella tulee olla syvällinen suhde. On tärkeämpää oppia tiedollisia, taidollisia ja sosiaalisia valmiuksia kuin kehittyä nopeasti täsmäkoulutetuksi ”huippuosaajaksi”.
Edellisestä johtuen myös 1990-luvulta alkaen suomalaisen koulutuselämän pääoppi, niin sanotun elinikäisen oppimisen ajatus, on vapaan sivistystyön kannalta ongelmallinen. Elinikäinen koulutus liittyy ajatukseen, jonka mukaisesti teollisuuden tuotantoprosessit ovat nopeutuneet siten, että työntekijän tulee uusintaa ”osaamisensa” noin kolmen vuoden välein..
Vapaan sivistystyön ihanne on kauaskantoisempi ja vähemmän kiivaaseen tahtiin tähtäävä. Se ei voi pysähtyä lyhytkestoisten pikakoulutusten varaan vaan sen on annettava eväät elinikäisen koulutuksen ohi, kuolemaan asti.
Jo Aristoteles esitti, että elämässä on neljä keskeistä elämänpiiriä: koulu, rauha, työ ja sota. Koulu ja rauha kuuluvat yhteen kuten vastaavasti sota ja työ kuuluvat yhteen. Perinnäinen vapaan sivistystyön henki pitää yllä ajatusta, että oivaltaminen ja omaksuminen ovat asioita, jotka ovat itsessään tärkeitä, kyselemättä heti sitä, miten ne voidaan jalostaa tuotannon kannalta tärkeäksi ”osaamiseksi”. Vapaan sivistystyön näkökulmasta onkin vakavia perusteita olla huolestunut 2000-luvun koulutuspolitiikasta, jossa tiedollinen ja sivistyksellinen kulttuuri on muuttunut osaamiskulttuuriksi, työn ja sodan näkökulmasta määräytyväksi todellisuudeksi.
Sana osaaminen pitäisi itse asiassa kieltää kaikilta yli 3 vuotiailta. Ihmisen suurin hetki on, kun hän voi sanoa: minä käsitän. Ei se, kun hän infantiilisti mainostaa: minä osaan.
Esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa vapaan sivistystyön henki näkyy siinä, että kansanopistotaustaisesta yksityisestä koulusta valmistunut lastenohjaaja ajattelee ja käsittää asioita eikä ole hetken vietävissä. Hän ei ole aivoton osaaja vaan hänellä on perusteltuja mielipiteitä. Hänellä on käsitys oman ammattinsa historiasta ja sijoittumisesta nykyaikaiseen kulttuuriin. Hän kykenee esittämään ajatuksiaan käsitettävällä tavalla ja hänellä on ihmisten ja kauneuden kunnioitus. Cicero käytti tästä kokonaisuudesta nimeä humanitas eli humaanisuus.
3. Vapaan sivistystyön keskeisin arvo on sivistys
Vapaan sivistystyön perinne antaa jokaiselle mahdollisuuden kasvaa sivistysyhteisön jäseneksi.
Jotkut sanovat, että sivistys on niin abstrakti käsite, että ei siitä ole tavoitteeksi. Tällainen ajatus on barbarismia.
Sivistys on aivan yksinkertainen asia. Se on yhtäältä todellisuuden käsittämistä (teoreettisin välinein) ja toisaalta kykyä elää siinä.
4. Opiston kristillisyyden täsmentäminen vaatii jatkuvaa työstämistä
Opiston nimessä sana kristillinen on sekä ongelmallinen että oivallinen määre.
Ongelmallinen se on kahdesta syystä: Ensinnäkin kristillinen liittyy yleisessä kielenkäytössä kirkon ja yhteiskunnan kannalta arvostelevaan asenteeseen (vrt. kristillinen politiikka). Toiseksi kaikki koulut Suomessa ovat kristillisiä kouluja. Miksi jotkut koulut esittävät olevansa näiden normaalien koulujen, joiden henkilökunnasta ja oppilaista valtaosa on kristittyjä ja joiden toiminnan taustalla on länsimainen kristillis-humanistinen perintö, rinnalla erityisesti kristittyjä?
Toisaalta sana kristillinen opiston nimessä ilmaisee sen identiteettiä ja kertoo reilusti, miltä pohjalta toimitaan. Se viittaa myös hengelliseen perinteeseen, joka koululla on. Nimenä se osoittaa koulun henkilöstölle selkeän aatepohjan, josta johtuen erityisiä arvoluetteloita ei ole tarvis laatia.
Herännäisyyden piirissä kristillisyys liittyy riisuttuna olemiseen ja kyselevään asennoitumiseen elämän perimmäisten kysymysten osalta.
Riisuttuna oleminen merkitsee olennaiseen keskittymistä ja turhan taakseen jättämistä. Pitää paikkansa, että enää körttiopistojen opiskelijat eivät pukeudu körttipukuihin. Niiden aatteellinen lähtökohta, riisuttuna oleminen, muodostaa kuitenkin mahdollisuuden pukea päälleen henkisen ja hengellisen körttipuvun. Se näkyy toiminnan tyylissä ja työnteon malleissa. Niiden keskeisin laatumittari on henkilöstön ja opiskelijoiden välillä tapahtuvat kohtaamiset.
Koulut ovat syntyneet luostareiden helmasta. Kristilliset kansanopistot pitävät yllä tätä perinnettä. Ne ovat nykyajan luostareita, joissa omistautuminen sivistykselle ja riisuuntuminen turhasta tapahtuu opiston katolla olevan ristin alla. Samalla ne ovat Tylypahkoja, joiden opettajapersoonallisuudet, oppilaat ja näiden elämä sekä outo taika ovat suurta valuuttaa kansainvälisillä markkinoilla , kuten J. K. Rowlingin romaanisarjan vastaanotto osoittaa.
Kristillisen kansaopiston menestyksen aika on vasta tulossa. Näkymät ovat valoisammat kuin koskaan aikaisemmin. Oppilaita ja viisasta henkikökuntaa on jo viime vuosina tullut joka tuutista. Tulevaisuudessa kaikki haluavat luostariin.
1. Kansanopistot ovat yksityisiä oppilaitoksia pikemminkin kuin kansanopistotoimintaan keskittyviä toimijoita.
Esimerkiksi Portaanpään koulutuksesta valtaosa on niin sanottua toisen asteen koulutusta. Toimintaa säätelevät lukiosta, perusopetuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta säädetyt lait ja asetukset sekä niihin liittyvä rahoitus- ja arviointijärjestelmä.
Kansanopiston pitkät kurssit ovat menettäneet kysyntänsä. Erilaisia kansansivistyksellisiä tapahtumia ja lyhytkoulutuksia toki järjestetään runsaastikin, mutta ajatus siitä, että opisto toimisi vuoden kestävien vapaan sivistystyön linjojen varassa on käynyt mahdottomaksi noin 20 vuotta sitten.
Yksityisenä koulutuksenjärjestäjänä toimiminen antaa muista oppilaitoksista poikkeavan kannustimen oppilaitoksen toiminnalle. Se muodostaa myös hyvän vertailukohdan kunnalliselle koulutukselle, joka on opiston keskeisin yhteistyökumppani.
Yksityiskoulut ovat kansainvälisesti arvostettuja toimijoita, ja meillä Suomessa niiden etuna on hallinnon keveys, koulun vahva päätösvalta omista asioistaan, joustavuus, henkilöstöhallinnon etuudet sekä vahva historiasta nouseva identiteetti. Yksityiset koulut joutuvat ja saavat kehittää toimintaansa valppaasti, sillä niiden oppilaat eivät määräydy kunnallisesti tai alueellisesti vaan oppilaat joudutaan toden teolla saamaan opistoon joka vuosi. Tämä kilpailuasetelma pitää koulun tavoitteet korkealla.
2. Vapaan sivistystyön parhaat perinteet tulee siirtää koulutuksiin, jotka eivät ole kansanopistokoulutusta.
Vapaan sivistystyön parhaita perinteitä ovat koulutuksen tasa-arvon ajatus sekä sivistystoiminnan itseisarvo. Vapaa sivistystyö ei erottele oppilaita menestyjiin ja häviäjiin, mukanaoleviin ja syrjäytyneisiin. Siksi esimerkiksi erityisesti syrjäytymisen hoitoon keskittyvä koulutus on vapaan sivistystyön oppilaitokselle mahdoton ajatus.
Myös koulutuksen suoran hyödyn ja sovellettavuuden ajatus on vapaan sivistystyön perinteen näkökulmasta ongelmallinen. Sivistys on itseisarvo, johon jokaisella kansalaisella tulee olla syvällinen suhde. On tärkeämpää oppia tiedollisia, taidollisia ja sosiaalisia valmiuksia kuin kehittyä nopeasti täsmäkoulutetuksi ”huippuosaajaksi”.
Edellisestä johtuen myös 1990-luvulta alkaen suomalaisen koulutuselämän pääoppi, niin sanotun elinikäisen oppimisen ajatus, on vapaan sivistystyön kannalta ongelmallinen. Elinikäinen koulutus liittyy ajatukseen, jonka mukaisesti teollisuuden tuotantoprosessit ovat nopeutuneet siten, että työntekijän tulee uusintaa ”osaamisensa” noin kolmen vuoden välein..
Vapaan sivistystyön ihanne on kauaskantoisempi ja vähemmän kiivaaseen tahtiin tähtäävä. Se ei voi pysähtyä lyhytkestoisten pikakoulutusten varaan vaan sen on annettava eväät elinikäisen koulutuksen ohi, kuolemaan asti.
Jo Aristoteles esitti, että elämässä on neljä keskeistä elämänpiiriä: koulu, rauha, työ ja sota. Koulu ja rauha kuuluvat yhteen kuten vastaavasti sota ja työ kuuluvat yhteen. Perinnäinen vapaan sivistystyön henki pitää yllä ajatusta, että oivaltaminen ja omaksuminen ovat asioita, jotka ovat itsessään tärkeitä, kyselemättä heti sitä, miten ne voidaan jalostaa tuotannon kannalta tärkeäksi ”osaamiseksi”. Vapaan sivistystyön näkökulmasta onkin vakavia perusteita olla huolestunut 2000-luvun koulutuspolitiikasta, jossa tiedollinen ja sivistyksellinen kulttuuri on muuttunut osaamiskulttuuriksi, työn ja sodan näkökulmasta määräytyväksi todellisuudeksi.
Sana osaaminen pitäisi itse asiassa kieltää kaikilta yli 3 vuotiailta. Ihmisen suurin hetki on, kun hän voi sanoa: minä käsitän. Ei se, kun hän infantiilisti mainostaa: minä osaan.
Esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa vapaan sivistystyön henki näkyy siinä, että kansanopistotaustaisesta yksityisestä koulusta valmistunut lastenohjaaja ajattelee ja käsittää asioita eikä ole hetken vietävissä. Hän ei ole aivoton osaaja vaan hänellä on perusteltuja mielipiteitä. Hänellä on käsitys oman ammattinsa historiasta ja sijoittumisesta nykyaikaiseen kulttuuriin. Hän kykenee esittämään ajatuksiaan käsitettävällä tavalla ja hänellä on ihmisten ja kauneuden kunnioitus. Cicero käytti tästä kokonaisuudesta nimeä humanitas eli humaanisuus.
3. Vapaan sivistystyön keskeisin arvo on sivistys
Vapaan sivistystyön perinne antaa jokaiselle mahdollisuuden kasvaa sivistysyhteisön jäseneksi.
Jotkut sanovat, että sivistys on niin abstrakti käsite, että ei siitä ole tavoitteeksi. Tällainen ajatus on barbarismia.
Sivistys on aivan yksinkertainen asia. Se on yhtäältä todellisuuden käsittämistä (teoreettisin välinein) ja toisaalta kykyä elää siinä.
4. Opiston kristillisyyden täsmentäminen vaatii jatkuvaa työstämistä
Opiston nimessä sana kristillinen on sekä ongelmallinen että oivallinen määre.
Ongelmallinen se on kahdesta syystä: Ensinnäkin kristillinen liittyy yleisessä kielenkäytössä kirkon ja yhteiskunnan kannalta arvostelevaan asenteeseen (vrt. kristillinen politiikka). Toiseksi kaikki koulut Suomessa ovat kristillisiä kouluja. Miksi jotkut koulut esittävät olevansa näiden normaalien koulujen, joiden henkilökunnasta ja oppilaista valtaosa on kristittyjä ja joiden toiminnan taustalla on länsimainen kristillis-humanistinen perintö, rinnalla erityisesti kristittyjä?
Toisaalta sana kristillinen opiston nimessä ilmaisee sen identiteettiä ja kertoo reilusti, miltä pohjalta toimitaan. Se viittaa myös hengelliseen perinteeseen, joka koululla on. Nimenä se osoittaa koulun henkilöstölle selkeän aatepohjan, josta johtuen erityisiä arvoluetteloita ei ole tarvis laatia.
Herännäisyyden piirissä kristillisyys liittyy riisuttuna olemiseen ja kyselevään asennoitumiseen elämän perimmäisten kysymysten osalta.
Riisuttuna oleminen merkitsee olennaiseen keskittymistä ja turhan taakseen jättämistä. Pitää paikkansa, että enää körttiopistojen opiskelijat eivät pukeudu körttipukuihin. Niiden aatteellinen lähtökohta, riisuttuna oleminen, muodostaa kuitenkin mahdollisuuden pukea päälleen henkisen ja hengellisen körttipuvun. Se näkyy toiminnan tyylissä ja työnteon malleissa. Niiden keskeisin laatumittari on henkilöstön ja opiskelijoiden välillä tapahtuvat kohtaamiset.
Koulut ovat syntyneet luostareiden helmasta. Kristilliset kansanopistot pitävät yllä tätä perinnettä. Ne ovat nykyajan luostareita, joissa omistautuminen sivistykselle ja riisuuntuminen turhasta tapahtuu opiston katolla olevan ristin alla. Samalla ne ovat Tylypahkoja, joiden opettajapersoonallisuudet, oppilaat ja näiden elämä sekä outo taika ovat suurta valuuttaa kansainvälisillä markkinoilla , kuten J. K. Rowlingin romaanisarjan vastaanotto osoittaa.
Kristillisen kansaopiston menestyksen aika on vasta tulossa. Näkymät ovat valoisammat kuin koskaan aikaisemmin. Oppilaita ja viisasta henkikökuntaa on jo viime vuosina tullut joka tuutista. Tulevaisuudessa kaikki haluavat luostariin.
perjantai 15. elokuuta 2008
Lisäpaikkoja Lapsi- ja perhetyön (lastenohjaaja) perustutkintoon
Opisto on saanut 20 lisäkoulutuspaikkaa Lapsi- ja perhetyön perustutkintoon (lastenohjaaja) vuoden 2009 alusta alkaen.
Lapsi- ja perhetyön perustutkinto pätevöittää toimimaan lastenohjaajana kunnan ja seurakunnan lapsi- ja varhaisnuorisotyössä.
Tutkinto on ainoa toisen asteen tutkinto, joka on täsmäsuunnattu tähän toimintaan. Siihen sisältyy ainoana toisen asteen perustutkintona koulutus myös Päivähoitolaissa kuntien velvollisuudeksi määriteltyyn lasten uskontokasvatukseen.
Kunnan harjoittama uskontokasvatus nojaa uskonnonvapauslakiin, jonka mukaan henkilöllä on oikeus uskontoon, mutta häntä ei saa pakottaa siihen.
Uskonnonvapaus on perustuslaillinen oikeus, joka pohjautuu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.
Lapsi- ja perhetyön perustutkintoon sisältyy lapsen huolenpidon, leikinohjauksen, kasvatuksen, leiri- ja retkeilytoiminnan jne. opintojaksoja yhteensä 120 ov. Tutkinnon perusteet ovat hieman muuttumassa ja valtakunnallinen uusi opetussuunnitelma valmistumassa kuluvan syksyn aikana.
Opiskeluun on mahdollista sisällyttää työssäoppimisjakso ulkomailla: Brysselin Eurooppakoulussa, Espanjassa, Virossa jne.
Tutkinto kuuluu humanististen ja kasvatusalan tutkintojen joukkoon. Sen suorittanut on saanut aimo annoksen lasten kasvatukseen liittyvää ammattitietoa ja taitoa. Sitä hän tarvitseekin: onhan hän usein ensimmäinen kasvattaja heti ensisijaisten kasvattajien, äidin ja isän jälkeen.
Lapsi- ja perhetyön perustutkinto on hyvin suosittu koulutusala Pohjois-Savossa. Viime vuosina vain joka neljäs tai viides hakija on voitu ottaa koulutukseen.
Työtilanne alalla on hyvä muun muassa lähivuosina tapahtuvan eläköitymisen johdosta ja siksi, että ammatti kuuluu tulevaisuudessakin niin kutsuttuihin avainammatteihin.
Lapsi- ja perhetyön perustutkinto pätevöittää toimimaan lastenohjaajana kunnan ja seurakunnan lapsi- ja varhaisnuorisotyössä.
Tutkinto on ainoa toisen asteen tutkinto, joka on täsmäsuunnattu tähän toimintaan. Siihen sisältyy ainoana toisen asteen perustutkintona koulutus myös Päivähoitolaissa kuntien velvollisuudeksi määriteltyyn lasten uskontokasvatukseen.
Kunnan harjoittama uskontokasvatus nojaa uskonnonvapauslakiin, jonka mukaan henkilöllä on oikeus uskontoon, mutta häntä ei saa pakottaa siihen.
Uskonnonvapaus on perustuslaillinen oikeus, joka pohjautuu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.
Lapsi- ja perhetyön perustutkintoon sisältyy lapsen huolenpidon, leikinohjauksen, kasvatuksen, leiri- ja retkeilytoiminnan jne. opintojaksoja yhteensä 120 ov. Tutkinnon perusteet ovat hieman muuttumassa ja valtakunnallinen uusi opetussuunnitelma valmistumassa kuluvan syksyn aikana.
Opiskeluun on mahdollista sisällyttää työssäoppimisjakso ulkomailla: Brysselin Eurooppakoulussa, Espanjassa, Virossa jne.
Tutkinto kuuluu humanististen ja kasvatusalan tutkintojen joukkoon. Sen suorittanut on saanut aimo annoksen lasten kasvatukseen liittyvää ammattitietoa ja taitoa. Sitä hän tarvitseekin: onhan hän usein ensimmäinen kasvattaja heti ensisijaisten kasvattajien, äidin ja isän jälkeen.
Lapsi- ja perhetyön perustutkinto on hyvin suosittu koulutusala Pohjois-Savossa. Viime vuosina vain joka neljäs tai viides hakija on voitu ottaa koulutukseen.
Työtilanne alalla on hyvä muun muassa lähivuosina tapahtuvan eläköitymisen johdosta ja siksi, että ammatti kuuluu tulevaisuudessakin niin kutsuttuihin avainammatteihin.
lauantai 14. kesäkuuta 2008
Oppilaskonsertti
Oppilaitoksen lakisääteisiin pelisääntöihin kuuluu, että oppilaitos ei saa antaa julkisuuteen tietoja oppilaiden asioista, mukaan lukien näiden edistyminen opinnoissa, ilman näiden lupaa. Edes oppilaan kuvaa ei saa julkaista ilman tämän lupaa.
Yllä olevasta kuvasta ei tunne keitä siinä on, joten yksityisyyden suoja säilyy. Kuva on Portaanpään uuden puolen liikuntasalista, soittamassa musiikkileirin orkesteri, taustalla Weinbach-flyygeli.
Illalla kuultiin oppilaskonsertti. Se oli julkinen tilaisuus, joten ehkäpä yksityisyyden suojaa koskevia säännöksiä ei rikottaisi, mikäli soittajista kerrottaisiin seikkaperäisemmin. Varmuuden vuoksi jääköön se tekemättä.
Konsertissa kuultiin parikymmentä tasokasta esitystä. Osa kappaleista vaati jo pitkälle edistynyttä teknistä taitavuutta, kuten vaikkapa Haydnin konsertto C pianolle tai Kuulan Scherzino viululle. Kiinnostavaa oli kuulla huilulla soitettu Mozartin Sonatiini & Allegro, joka toteutui oppilassäestyksenä pianolla.
Konsertti oli tasokas, sillä nuoret, hieman toisella kymmenellä olevat soittajat ylsivät paikoitellen jo teknisen taitavuuden tuolle puolen ja taisivat liittää soittamiseensa tulkintaa.
Taiteellista tulkintaa kuultiin esimerkiksi Kuulan Lampaanpolskassa ja Sibeliuksen Kuusessa ja Kasken kappaleessa Yö meren rannalle pianolle, Wedinin Greenleeves muunnelmissa huilulle sekä Bozzan sävellyksessä Ilta vuorilla.
Yllä olevasta kuvasta ei tunne keitä siinä on, joten yksityisyyden suoja säilyy. Kuva on Portaanpään uuden puolen liikuntasalista, soittamassa musiikkileirin orkesteri, taustalla Weinbach-flyygeli.
Illalla kuultiin oppilaskonsertti. Se oli julkinen tilaisuus, joten ehkäpä yksityisyyden suojaa koskevia säännöksiä ei rikottaisi, mikäli soittajista kerrottaisiin seikkaperäisemmin. Varmuuden vuoksi jääköön se tekemättä.
Konsertissa kuultiin parikymmentä tasokasta esitystä. Osa kappaleista vaati jo pitkälle edistynyttä teknistä taitavuutta, kuten vaikkapa Haydnin konsertto C pianolle tai Kuulan Scherzino viululle. Kiinnostavaa oli kuulla huilulla soitettu Mozartin Sonatiini & Allegro, joka toteutui oppilassäestyksenä pianolla.
Konsertti oli tasokas, sillä nuoret, hieman toisella kymmenellä olevat soittajat ylsivät paikoitellen jo teknisen taitavuuden tuolle puolen ja taisivat liittää soittamiseensa tulkintaa.
Taiteellista tulkintaa kuultiin esimerkiksi Kuulan Lampaanpolskassa ja Sibeliuksen Kuusessa ja Kasken kappaleessa Yö meren rannalle pianolle, Wedinin Greenleeves muunnelmissa huilulle sekä Bozzan sävellyksessä Ilta vuorilla.
torstai 12. kesäkuuta 2008
Musiikkia opistolla
Lapinlahden musiikkileiri järjestetään ties monennettako kertaa Portaanpään opistolla. Leirillä on 140 osanottajaa, joiden päiväohjelma on raju. Ajatelkaamme vain pikkuviulistia, joka käy aamulla yksityistunnilla, siirtyy sieltä stemmaharjoituksiin, sitten musiikinteorian tunnille, sen jälkeen kvartettiharjoituksiin ja vielä päälle päätteeksi jousiorkesteriharjoituksiin. Siinä tulee tehdyksi monen kuukauden työ yhdessä viikossa.
Pianisti Taru Myöhänen-Mäkelän ja sellisti Sami Mäkelän vetämän musiikkileirin pääpaino on klassisessa musiikkiopetuksessa. Lisäksi on tanssiopetusta sekä pop/jazz-opetusta. Kesän 2008 uutuutena ovat mestarikurssit, joita vetävät Juho Martikainen (kontrabasso), Sami Mäkelä (sello) sekä Seppo Salovius (piano).
Musiikkileiriin kuuluu myös runsaasti konsertteja sekä jalkautumista niiden muodossa ympäri kylää.
Yksi pitkään odotettu asia toteutui opistolla opettajien konsertin muodossa. Toteutumisen mahdollisti musiikkileirin nimikkopianoksi hankittu flyygeli. Opiston uudessa juhlasalissa, joka vetää parhaimmillaan 600 henkeä, järjestettiin täysipainoinen ja tasokas konsertti opettajien voimin.
Konsertin ohjelma oli erittäin kiinnostavasti laadittu. Se koostui harvoin kuulluista soitinyhdistelmistä, sooloesityksistä ja jopa säveltäjän itsensä tulkitsemista sävellyksistä.
Konsertin aloitti Haydnin hyväntuulinen wieniläisklassinen Trio D, jonka varmaotteinen kolmikko, Terhi Aurala-Heiskanen (huilu), Samuli Hyvärinen (sello) ja Markku Hyvärinen (piano) esitti. Tämän jälkeen kuultiin hyvin mielenkiintoinen herkän kauniista sävelvuorotteluista räväkkään menoon yltyvä Juho Martikaisen (kontrabasso) ja Sami Mäkelän (sello) esittämä J. Barrieren Sonate á deux. Kahden syvän soittimen yhteinen ääni ja eläytynyt tulkinta oli harvinaista herkkua korville.
Konsertti jatkui Leena Muonan alttoviululla soittamalla J. Kurosen Sonatina op. 2-teoksella, joka tarjosi ei ainoastaan kiinnostavan sävellyksen vaan myös alttoviulun soolon ikään kuin äsken kuullun sellon ja kontrabasson täydennykseksi. Näin koko jousien syvyys saatiin esille ja päärooliin asettuivat soittimet, jotka harvemmin nousevat solistiseen juhlaan ehkä selloa lukuun ottamatta.
Kun syvyys oli konserttiin ladattu, olikin sopivaa siirtyä Samuli Hyvärisen kauniisti tulkitsemaan D. van Goensin sellokappaleeseen Elegia op. 10.
Jousten syvyydestä kauneuteen noussut konsertti taittui kiinnostavalla tavalla Petri Makkosen säveltämiin harmonikkateoksiin, joiden ohjelmassa näkeminen saattoi kuulijan hieman jännittyneeseen tilaan. Jännitys oli turha. Sävellys Kyhmyjoutsen, jossa säveltäjä itse soitti harmonikkaa Anni Ronimuksen viulun vierellä oli luonteeltaan meditatiivinen ja harmonikka vastasi viulun temaattisiin jaksoihin urkujen tavalla. Teos sopi hyvin konsertin kaareen ja samalla avasi railakkaammalle ja hauskalle Makkosen soittamalle sävellykselleen Disco –tango tilan.
Jos joku oli epäillyt salin akustiikkaa, osoittautuivat epäilykset turhiksi sellisti Samuli Hyvärisen laulaessa Merikannon tutut laulut Laula tyttö ja Itkevä huilu. Hyvärisen kantava ääni löysi salissa ilmavuutta, jonka siivin sen kuunteleminen oli miellyttävää. Tätä seurasi samaan kauniiseen merikantomaiseen herkkyyteen hyvin sopivan Brahmsin kolme yksinlaulua, jotka Sami Mäkelä esitti sellolla Seppo Saloviuksen säestyksellä. Konsertti loppui kuin fanfaarina Tapani Heiskasen trumpetilla soittamaan J. B. Alban teokseen Venetsian karnevaalit, teema ja variaatiot. Säestyksestä vastasi Anna Hämäläinen.
Sali tuli näin vihityksi konserttisaliksi tavalla, jota oli kannattanut odottaa.
Pianisti Taru Myöhänen-Mäkelän ja sellisti Sami Mäkelän vetämän musiikkileirin pääpaino on klassisessa musiikkiopetuksessa. Lisäksi on tanssiopetusta sekä pop/jazz-opetusta. Kesän 2008 uutuutena ovat mestarikurssit, joita vetävät Juho Martikainen (kontrabasso), Sami Mäkelä (sello) sekä Seppo Salovius (piano).
Musiikkileiriin kuuluu myös runsaasti konsertteja sekä jalkautumista niiden muodossa ympäri kylää.
Yksi pitkään odotettu asia toteutui opistolla opettajien konsertin muodossa. Toteutumisen mahdollisti musiikkileirin nimikkopianoksi hankittu flyygeli. Opiston uudessa juhlasalissa, joka vetää parhaimmillaan 600 henkeä, järjestettiin täysipainoinen ja tasokas konsertti opettajien voimin.
Konsertin ohjelma oli erittäin kiinnostavasti laadittu. Se koostui harvoin kuulluista soitinyhdistelmistä, sooloesityksistä ja jopa säveltäjän itsensä tulkitsemista sävellyksistä.
Konsertin aloitti Haydnin hyväntuulinen wieniläisklassinen Trio D, jonka varmaotteinen kolmikko, Terhi Aurala-Heiskanen (huilu), Samuli Hyvärinen (sello) ja Markku Hyvärinen (piano) esitti. Tämän jälkeen kuultiin hyvin mielenkiintoinen herkän kauniista sävelvuorotteluista räväkkään menoon yltyvä Juho Martikaisen (kontrabasso) ja Sami Mäkelän (sello) esittämä J. Barrieren Sonate á deux. Kahden syvän soittimen yhteinen ääni ja eläytynyt tulkinta oli harvinaista herkkua korville.
Konsertti jatkui Leena Muonan alttoviululla soittamalla J. Kurosen Sonatina op. 2-teoksella, joka tarjosi ei ainoastaan kiinnostavan sävellyksen vaan myös alttoviulun soolon ikään kuin äsken kuullun sellon ja kontrabasson täydennykseksi. Näin koko jousien syvyys saatiin esille ja päärooliin asettuivat soittimet, jotka harvemmin nousevat solistiseen juhlaan ehkä selloa lukuun ottamatta.
Kun syvyys oli konserttiin ladattu, olikin sopivaa siirtyä Samuli Hyvärisen kauniisti tulkitsemaan D. van Goensin sellokappaleeseen Elegia op. 10.
Jousten syvyydestä kauneuteen noussut konsertti taittui kiinnostavalla tavalla Petri Makkosen säveltämiin harmonikkateoksiin, joiden ohjelmassa näkeminen saattoi kuulijan hieman jännittyneeseen tilaan. Jännitys oli turha. Sävellys Kyhmyjoutsen, jossa säveltäjä itse soitti harmonikkaa Anni Ronimuksen viulun vierellä oli luonteeltaan meditatiivinen ja harmonikka vastasi viulun temaattisiin jaksoihin urkujen tavalla. Teos sopi hyvin konsertin kaareen ja samalla avasi railakkaammalle ja hauskalle Makkosen soittamalle sävellykselleen Disco –tango tilan.
Jos joku oli epäillyt salin akustiikkaa, osoittautuivat epäilykset turhiksi sellisti Samuli Hyvärisen laulaessa Merikannon tutut laulut Laula tyttö ja Itkevä huilu. Hyvärisen kantava ääni löysi salissa ilmavuutta, jonka siivin sen kuunteleminen oli miellyttävää. Tätä seurasi samaan kauniiseen merikantomaiseen herkkyyteen hyvin sopivan Brahmsin kolme yksinlaulua, jotka Sami Mäkelä esitti sellolla Seppo Saloviuksen säestyksellä. Konsertti loppui kuin fanfaarina Tapani Heiskasen trumpetilla soittamaan J. B. Alban teokseen Venetsian karnevaalit, teema ja variaatiot. Säestyksestä vastasi Anna Hämäläinen.
Sali tuli näin vihityksi konserttisaliksi tavalla, jota oli kannattanut odottaa.
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
Portaanpää lukiolistoilla
Lukioiden ylioppilaskirjoitusten puoltoäänien perusteella tehdyt rankinglistat herättävät monia kysymyksiä. Jos lista tehdään kaikkien kirjoitettujen aineiden perusteella, rankkaus suosii isoja kouluja. Oikeudenmukainen tasaus, joka näyttää jotakin tasa-arvoisesti koulun laadusta, tulisikin tehdä vain pakollisten aineiden puoltoäänien perusteella. Helsingin Sanomat onkin julkaissut tällaisen listan. Voi kuitenkin kysyä, onko alle 20 ylioppilaan lukioiden sijoittaminen listalle kovinkaan mielekästä. Niissä vuosittainen menestyminen on niin yksilöihin sitoutunutta, että ne eivät ole vertailukelpoisia suurten laudaturleipomoiden kanssa. Pienehkö koulu saattaa yhtenä vuonna tehdä listalla parinsadan sijan heiton. Sen tason summittaiseksekin arvioimiseksi tulisi tarkastella vähintään viiden vuoden sijoittumista listalla.
Onko koulujen rankkaus oikein? Sitä voitaneen perustella niiden vanhempien ja oppilaiden tarpeiden näkökulmasta, jotka etsivät parhainta mahdollista opinahjoa perusopetuksen jälkeen. Listan perusteella voi ajatella, että Suomessa on noin 30 valiolukiota. Niitä on ympäri maata. Eniten niitä on Helsingissä (6), jonka lukioiden ykkönen on Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Valiolukioihin kuuluvat muualtapäin Turun Luostarivuoren lukio, Etelä-Tapiolan lukio Espoosta, Lahden yhteiskoulun lukio, Tampereen klassillinen lukio, Kristiinankaupungin lukio, Oulun lyseon lukio, Kuopion lyseon lukio, Jyväskylän normaalikoulu, Mynämäen lukio ja Björneborgs svenska samskola.
Karkeasti ilmaisten, tästä alaspäin lukiot listalla ovat samaa pässinlihaa. Eniten lukioita, yli 100 sijoittuu ryhmään, jossa puoltoäänten keskiarvo pakollisissa kirjoituksissa on 17-18 välillä.
Portaanpään opiston kevään 2008 kirjoitusten pakollisten aineiden puoltoäänien keskiarvo oli 14.88. Tällä arvolla olemme maakunnan aikuislukioiden ykkönen. Sijoitumme päivälukioiden listalla sijalle 405, aikuislukioiden listalla sijalle 31 (aikuislukioita on 49) ja kansanopistolukioiden listalla sijalle 3 (lukioita ovat 6). Valmistuneita ylioppilaita oli 6.
Monialaisen oppilaitoksen mukana oleminen lukiolistoilla on merkittävä asia sikäli, että se kertoo oppilaitoksen tasosta ylipäänsäkin. Lukio on suomalaisen koulutuselämän vaativin koulutusmuoto. Lukiolistalla oleminen ja siinä ainakin omassa sarjassaan pärjääminen kohtuullisen hyvin on merkki siitä, että oppilaitos kykenee järjestämään korkeat vaatimukset täyttävää koulutusta.
Listoihin on kuitenkin suhtauduttava suhteellisuudentajuisesti. Portaanpää oli tänä keväällä 2008 maakunnan aikuislukioiden paras lukio, mutta on mahdollista, että se ensi keväänä on huonoin. Muutos ei kerro kuitenkaan mitään merkittävää annetun koulutuksen tasosta. Portaanpäällä on täysin realistiset mahdollisuudet yltää jonakin vuonna 100 parhaimman suomalaisen päivälukion joukkoon, mutta voi olla, että se jonakin vuonna on Suomen huonoin lukio. Hieman heittäen voi väittää, että tämä pätee kaikkiin niihin kouluihin, joiden pakollisten aineiden puoltoaineiden keskiarvo keväällä 2008 oli alle 18.
Portaanpäästä keväällä 2008 kirjoittaneiden arvosanoissa oli laudaturin ja eximian suorituksia. Se ei näy listasta, mutta kertoo siitä, millaiseen tasoon opiston lukiolaiset yltävät.
Onko koulujen rankkaus oikein? Sitä voitaneen perustella niiden vanhempien ja oppilaiden tarpeiden näkökulmasta, jotka etsivät parhainta mahdollista opinahjoa perusopetuksen jälkeen. Listan perusteella voi ajatella, että Suomessa on noin 30 valiolukiota. Niitä on ympäri maata. Eniten niitä on Helsingissä (6), jonka lukioiden ykkönen on Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Valiolukioihin kuuluvat muualtapäin Turun Luostarivuoren lukio, Etelä-Tapiolan lukio Espoosta, Lahden yhteiskoulun lukio, Tampereen klassillinen lukio, Kristiinankaupungin lukio, Oulun lyseon lukio, Kuopion lyseon lukio, Jyväskylän normaalikoulu, Mynämäen lukio ja Björneborgs svenska samskola.
Karkeasti ilmaisten, tästä alaspäin lukiot listalla ovat samaa pässinlihaa. Eniten lukioita, yli 100 sijoittuu ryhmään, jossa puoltoäänten keskiarvo pakollisissa kirjoituksissa on 17-18 välillä.
Portaanpään opiston kevään 2008 kirjoitusten pakollisten aineiden puoltoäänien keskiarvo oli 14.88. Tällä arvolla olemme maakunnan aikuislukioiden ykkönen. Sijoitumme päivälukioiden listalla sijalle 405, aikuislukioiden listalla sijalle 31 (aikuislukioita on 49) ja kansanopistolukioiden listalla sijalle 3 (lukioita ovat 6). Valmistuneita ylioppilaita oli 6.
Monialaisen oppilaitoksen mukana oleminen lukiolistoilla on merkittävä asia sikäli, että se kertoo oppilaitoksen tasosta ylipäänsäkin. Lukio on suomalaisen koulutuselämän vaativin koulutusmuoto. Lukiolistalla oleminen ja siinä ainakin omassa sarjassaan pärjääminen kohtuullisen hyvin on merkki siitä, että oppilaitos kykenee järjestämään korkeat vaatimukset täyttävää koulutusta.
Listoihin on kuitenkin suhtauduttava suhteellisuudentajuisesti. Portaanpää oli tänä keväällä 2008 maakunnan aikuislukioiden paras lukio, mutta on mahdollista, että se ensi keväänä on huonoin. Muutos ei kerro kuitenkaan mitään merkittävää annetun koulutuksen tasosta. Portaanpäällä on täysin realistiset mahdollisuudet yltää jonakin vuonna 100 parhaimman suomalaisen päivälukion joukkoon, mutta voi olla, että se jonakin vuonna on Suomen huonoin lukio. Hieman heittäen voi väittää, että tämä pätee kaikkiin niihin kouluihin, joiden pakollisten aineiden puoltoaineiden keskiarvo keväällä 2008 oli alle 18.
Portaanpäästä keväällä 2008 kirjoittaneiden arvosanoissa oli laudaturin ja eximian suorituksia. Se ei näy listasta, mutta kertoo siitä, millaiseen tasoon opiston lukiolaiset yltävät.
lauantai 24. toukokuuta 2008
Rehtorin kevätjuhlapuhe
Hyvät uudet ylioppilaat, lastenohjaajat ja muut todistuksen saajat!
Viime syksynä ilmestyi viimeinen osa J. K. Rowlingin kirjasarjaa Harry Potterista. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi suomeksi vuonna 2001. Suuren menestyksen saavuttanutta kirjasarjaa voi näin luonnehtia 2000-luvun tarinaksi. Se on nyt valmistuvien oppilaidemme nuoruuden kertomus, ja sattuu se olemaan omalta osaltanikin kertomus sen ajanjakson osalta, jonka olen toiminut tämän opiston rehtorina.
Opinto-oppaaseen olen kirjoittanut joitakin sanoja siitä, miten Portaanpään opisto voisi olla J. R. R. Tolkienin Tarun Sormusten Herrasta Kontu ja miten täällä olevat ihmiset voisivat mieltää itsensä sormuksen saattueen jäseniksi. Ajatus heijastaa sitä, että Tolkienin kirja oli oman nuoruuteni tarina. Lienee aika hieman päivittää ajatuksiaan ja myöntää, että uusi tarina on syntynyt. Olen joskus vitsaillut, kun Portaanpäähän hakeutuvien oppilaiden suurta määrää on ihmetelty, että menestyksen suurin salaisuus on Harry Potter. Luettuani keväällä muutaman hänen seikkailujaan koskevan kirjan, esitän tämän hieman vakavammin. Sisäoppilaitos, sen kummallisuudet sekä kavereiden seura ovat nuoria ihmisiä maailmanlaajasti kiinnostavia asioita. Koulun 85-vuotinen historia luo siihen taianomaista tunnelmaa ja sen aatteellinen lähtökohta, joka korostaa elämän perimmäistä salaisuutta, sopii hyvin tähän kuvioon. Muutettavat muuttaen on perusteltua luonnehtia Portaanpäätä Pohjois-Savon Tylypahkaksi. Onhan sitä kohtaan koettu kiinnostuskin kasvanut käsi kädessä Harry Potterin leviämisen kanssa. Yksityisenä sisäoppilaitoksena edustamme tyypillistä erityisesti englanninkielisen maailman koulutuksen järjestämisen tapaa. Näin sisäoppilaitoksessa opiskeleminen on oivallista kansainvälisyyskasvatustakin.
On tärkeä asia, että maakunnassa on mahdollisuus myös tälla tavoin järjestettyyn koulutukseen. Samalla nautimme suomalaisen yhteiskunnan hyvistä puolista. Portaanpään henkilökunta vieraili viime syksynä Britanniassa. Kuulimme yleisten koulujen tavattoman heikosta tasosta ja yksityiskoulujen kalleudesta. Opiskeluvuosi Etonin eliittikoulussa maksaa kymmeniä tuhansia puntia. Opetustarjonta ei ole kuitenkaan juurikaan kummallisempaa kuin tavallisessa ilmaisessa suomalaislukiossa. Esimerkiksi viime viikolla päätimme innostuneen latinankurssin, josta oppilaat selvisivät hyvin. Tämä oli oppilaille ilmaista, mutta he saattoivat tehdä sen samanlaisissa rakenteissa kuin tästä kalliisti maksavat brittinuoret.
Rowlingin kirjasarja nousee esille yleisestä fantasiakirjallisuudesta omaperäisyydellään ja inhimillisyydellään. Se kuvaa hyvin erityisesti brittiläistä luokkayhteiskuntaa ja sen ytimeen rakennettua yksityiskoulujärjestelmää. Sisäoppilaitosmuotoiset yksityiskoulut luovat , kuten Portaanpääkin, koko elämän kestäviä kaveruussuhteita ja kasvattavat ihmisen sosiaalisuutta. Suomessakin puhutaan nykyisin paljon yhteisöllisyyden tarpeesta. Sisäoppilaistomuotoinen koulu on sen luomiseksi oiva apuväline - kunhan muistetaan, että yhteisöllisyys ei merkitse vain positiivisia ja ihanteellisia asioita. Yhteisöllisyyteen kuuluu kyky kohdata myös elämän epäsankarillisia ulottuvuuksia.
Velhokoulu Tylypahkan oppilaat ovat joko aatelisia eli velhoja tai sitten he ovat kotoisin yhteiskuntaluokasta, jota kirjailija nimittää jästiperheiksi. Jästit joutuvat elämään normaalia elämää ja kehittämään erilaisia laitteita siitä selviämiseksi. Velhoilla on taikaa. Velhojen ja jästien välillä vallitsee ajoittain myös ylenkatsetta, sillä osa itsensä väärin ymmärtävistä velhoista luokittelevat jästit kuraverisiksi ja pyrkivät hankaloittamaan heidän elämäänsä. Tämä jako heijastaa laajemmin kansainvälistä kehitystä, jossa ihmiset jakaantuvat kahteen ryhmään, niihin, jotka menestyvät ja niihin, joilla menee yhä huonommin. Tällainen jakaantuminen on ollut 2000-luvun ajan myös suomalaista yhteiskuntaa luonnehtiva kehityssuunta.
Yleisen ajankuvan lisäksi Rowlingin kirja käsittelee inhimillisiä perustunteita, koululaisten kepposia ja opettajien henkilötyyppejä sekä salaisuuksia ja taikaa, jota ihmiset kaipaavat. Se kuvaa elämää hyvän ja pahan kysymysten näyttämönä ja muistuttaa vallanhalun ja valheellisuuden tuhoisuudesta sekä rakkauden ja rehellisyyden voimasta.
Kirjasarjan ensimmäisessä osassa kuvataan, miten kouluun tulevat oppilaat jaetaan heidän luonnettaan tunnistavan hatun avulla erilaisiin ryhmiin. Ryhmiä kutsutaan nimillä Rohkelikot, Puuskupuhit. Luihuiset ja Korpinkynnet. Rohkelikon sydän on urhoollinen ja hänellä on ritarin uskallus. Puuskupuhiin voi luottaa ja aherrus hänelle vain iloa tuottaa. Korpinkynsi on älykäs ja teräväpäinen ja luihuinen on keinoja kaihtamaton ja taitava. Luonnehdinnat sopivat hyvin muihinkin kuin Tylypahkan kouluyhteisöön. Rohkelikkoja, Puuskupuheja, Korpinkynsiä ja Luihuisia kohtaamme keskuudessamme joka päivä.
Hyvänä ajankuvana, inhimillistä elämää ja kokemuksia osuvasti luotaavana sekä ihmistyyppejä valottavana kokonaisuutena kirjasarja herättää lukijassa tunteen, että hän todella elää Tylypahkassa. Erityisen voimakkaasti tällainen kokemus herää sisäoppilaitoksen rehtorissa. Erojakin tosin on. Taidamme olla kaikki yhtä paljon jästejä kuin velhojakin. Lisäksi yksittäiset opiskelijaryhmät eivät jakaannu siten, että niistä jokin olisi rohkelikko, toinen puuskupuh, kolmas korpinkynsi ja joku jopa luihuinen. Nämä ominaisuudet sekoittuvat sekä ryhmittäin että monesti myös yksittäisen oppilaan sisimmässä. Näin emme kohta jaettavien todistusten osaltakaan jaa niitä ryhmille, joita leimaisi vain joku mainituista ominaisuuksista vaan pikemminkin useammat niistä. Jotakin yleispätevääkin voidaan kuitenkin todistuksen saajista sanoa.
Tänään ylioppilastodistuksensa saavat kuusi uutta ylioppilasta ovat tutkinnossa parhaiten menestynyt ryhmä koko lukiomme historiassa. Eximioita on kirjoitettu runsaasti ja ylletty jopa laudaturiin asti. Voi ylpeästi sanoa, että uudet ylioppilaamme ovat kunniaksi opettajilleen ja koululleen. Onnittelen lämpimästi Puuskupuhin ahkeruutta ja Korpinkynnen teräväpäisyyttä edellyttäneestä menestyksestänne ylioppilaskirjoituksissa.
Lastenohjaajaryhmä on kolmen vuoden aikana kasvanut peruskoulusta saapuneista itseään etsivistä nuorista hienoksi nuorten aikuisten ryhmäksi, jolla monien muiden kiitettävien ominaisuuksien lisäksi on Rohkelikon puhdas sydän ja uskallus.
Lisäopetusryhmämme ehkä kattavimmin sisältää kaikkia ominaisuuksia, joista äsken oli puhe. Lisäopetukseen tullaan peruskoulusta. Sen tarkoituksena on koetella kaikenlaista ja tämän koettelun seurauksena eheytyä sen tyyppiseksi ihmiseksi kuin itse on ja jatkaa itsensä paremmin tuntevana eteenpäin. Omistautuminen tällaisille asioille sisäoppilaitokselle edellyttää nuorelta ihmiseltä paljon rohkeutta ja uskallusta, erilaisten selviytymiskeinojen testaamista ja ahkeruutta.
Tahdon muista valmistuvista ryhmistä mainita tässä erikseen vielä Värinää-ryhmän. Värinää – eläkeläisten kuvataidekoulu alkoi puolitoista vuotta siten. Tänä aikana ryhmä on opiskellut opistolla noin viikon kuukaudessa. Ryhmän näyttely Lapinlahden kirjastossa kertoo vastaansanomattomasti taidekoulutuksen antamien teknisten välineiden merkityksestä kuvanteolle. Kaikki näyttelyssä olevat kuvat perustuvat kuvanteon taidon omaksumiseen ja kertovat opintohistoriasta. Toivon, että käytätte omaksumianne valmiuksia persoonalliseen kokemusten ja näkemysten ilmaisemiseen. Värinää-ryhmän olo opistolla on ollut erittäin antoisaa. Pelkästään ruokatunnit ovat tuntuneet kodikkailta, kun joukossa on ollut paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Myös iltatoimintaa on harjoitettu nuorempien oppilaiden kanssa ja nuorille on syntynyt mukavia aikuiskontakteja. Värinää-ryhmän ansiosta opisto on saanut todellisen kansanopiston luonnetta ja sen sivistyksellinen taso on syventynyt.
Viime syksynä ilmestyi viimeinen osa J. K. Rowlingin kirjasarjaa Harry Potterista. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi suomeksi vuonna 2001. Suuren menestyksen saavuttanutta kirjasarjaa voi näin luonnehtia 2000-luvun tarinaksi. Se on nyt valmistuvien oppilaidemme nuoruuden kertomus, ja sattuu se olemaan omalta osaltanikin kertomus sen ajanjakson osalta, jonka olen toiminut tämän opiston rehtorina.
Opinto-oppaaseen olen kirjoittanut joitakin sanoja siitä, miten Portaanpään opisto voisi olla J. R. R. Tolkienin Tarun Sormusten Herrasta Kontu ja miten täällä olevat ihmiset voisivat mieltää itsensä sormuksen saattueen jäseniksi. Ajatus heijastaa sitä, että Tolkienin kirja oli oman nuoruuteni tarina. Lienee aika hieman päivittää ajatuksiaan ja myöntää, että uusi tarina on syntynyt. Olen joskus vitsaillut, kun Portaanpäähän hakeutuvien oppilaiden suurta määrää on ihmetelty, että menestyksen suurin salaisuus on Harry Potter. Luettuani keväällä muutaman hänen seikkailujaan koskevan kirjan, esitän tämän hieman vakavammin. Sisäoppilaitos, sen kummallisuudet sekä kavereiden seura ovat nuoria ihmisiä maailmanlaajasti kiinnostavia asioita. Koulun 85-vuotinen historia luo siihen taianomaista tunnelmaa ja sen aatteellinen lähtökohta, joka korostaa elämän perimmäistä salaisuutta, sopii hyvin tähän kuvioon. Muutettavat muuttaen on perusteltua luonnehtia Portaanpäätä Pohjois-Savon Tylypahkaksi. Onhan sitä kohtaan koettu kiinnostuskin kasvanut käsi kädessä Harry Potterin leviämisen kanssa. Yksityisenä sisäoppilaitoksena edustamme tyypillistä erityisesti englanninkielisen maailman koulutuksen järjestämisen tapaa. Näin sisäoppilaitoksessa opiskeleminen on oivallista kansainvälisyyskasvatustakin.
On tärkeä asia, että maakunnassa on mahdollisuus myös tälla tavoin järjestettyyn koulutukseen. Samalla nautimme suomalaisen yhteiskunnan hyvistä puolista. Portaanpään henkilökunta vieraili viime syksynä Britanniassa. Kuulimme yleisten koulujen tavattoman heikosta tasosta ja yksityiskoulujen kalleudesta. Opiskeluvuosi Etonin eliittikoulussa maksaa kymmeniä tuhansia puntia. Opetustarjonta ei ole kuitenkaan juurikaan kummallisempaa kuin tavallisessa ilmaisessa suomalaislukiossa. Esimerkiksi viime viikolla päätimme innostuneen latinankurssin, josta oppilaat selvisivät hyvin. Tämä oli oppilaille ilmaista, mutta he saattoivat tehdä sen samanlaisissa rakenteissa kuin tästä kalliisti maksavat brittinuoret.
Rowlingin kirjasarja nousee esille yleisestä fantasiakirjallisuudesta omaperäisyydellään ja inhimillisyydellään. Se kuvaa hyvin erityisesti brittiläistä luokkayhteiskuntaa ja sen ytimeen rakennettua yksityiskoulujärjestelmää. Sisäoppilaitosmuotoiset yksityiskoulut luovat , kuten Portaanpääkin, koko elämän kestäviä kaveruussuhteita ja kasvattavat ihmisen sosiaalisuutta. Suomessakin puhutaan nykyisin paljon yhteisöllisyyden tarpeesta. Sisäoppilaistomuotoinen koulu on sen luomiseksi oiva apuväline - kunhan muistetaan, että yhteisöllisyys ei merkitse vain positiivisia ja ihanteellisia asioita. Yhteisöllisyyteen kuuluu kyky kohdata myös elämän epäsankarillisia ulottuvuuksia.
Velhokoulu Tylypahkan oppilaat ovat joko aatelisia eli velhoja tai sitten he ovat kotoisin yhteiskuntaluokasta, jota kirjailija nimittää jästiperheiksi. Jästit joutuvat elämään normaalia elämää ja kehittämään erilaisia laitteita siitä selviämiseksi. Velhoilla on taikaa. Velhojen ja jästien välillä vallitsee ajoittain myös ylenkatsetta, sillä osa itsensä väärin ymmärtävistä velhoista luokittelevat jästit kuraverisiksi ja pyrkivät hankaloittamaan heidän elämäänsä. Tämä jako heijastaa laajemmin kansainvälistä kehitystä, jossa ihmiset jakaantuvat kahteen ryhmään, niihin, jotka menestyvät ja niihin, joilla menee yhä huonommin. Tällainen jakaantuminen on ollut 2000-luvun ajan myös suomalaista yhteiskuntaa luonnehtiva kehityssuunta.
Yleisen ajankuvan lisäksi Rowlingin kirja käsittelee inhimillisiä perustunteita, koululaisten kepposia ja opettajien henkilötyyppejä sekä salaisuuksia ja taikaa, jota ihmiset kaipaavat. Se kuvaa elämää hyvän ja pahan kysymysten näyttämönä ja muistuttaa vallanhalun ja valheellisuuden tuhoisuudesta sekä rakkauden ja rehellisyyden voimasta.
Kirjasarjan ensimmäisessä osassa kuvataan, miten kouluun tulevat oppilaat jaetaan heidän luonnettaan tunnistavan hatun avulla erilaisiin ryhmiin. Ryhmiä kutsutaan nimillä Rohkelikot, Puuskupuhit. Luihuiset ja Korpinkynnet. Rohkelikon sydän on urhoollinen ja hänellä on ritarin uskallus. Puuskupuhiin voi luottaa ja aherrus hänelle vain iloa tuottaa. Korpinkynsi on älykäs ja teräväpäinen ja luihuinen on keinoja kaihtamaton ja taitava. Luonnehdinnat sopivat hyvin muihinkin kuin Tylypahkan kouluyhteisöön. Rohkelikkoja, Puuskupuheja, Korpinkynsiä ja Luihuisia kohtaamme keskuudessamme joka päivä.
Hyvänä ajankuvana, inhimillistä elämää ja kokemuksia osuvasti luotaavana sekä ihmistyyppejä valottavana kokonaisuutena kirjasarja herättää lukijassa tunteen, että hän todella elää Tylypahkassa. Erityisen voimakkaasti tällainen kokemus herää sisäoppilaitoksen rehtorissa. Erojakin tosin on. Taidamme olla kaikki yhtä paljon jästejä kuin velhojakin. Lisäksi yksittäiset opiskelijaryhmät eivät jakaannu siten, että niistä jokin olisi rohkelikko, toinen puuskupuh, kolmas korpinkynsi ja joku jopa luihuinen. Nämä ominaisuudet sekoittuvat sekä ryhmittäin että monesti myös yksittäisen oppilaan sisimmässä. Näin emme kohta jaettavien todistusten osaltakaan jaa niitä ryhmille, joita leimaisi vain joku mainituista ominaisuuksista vaan pikemminkin useammat niistä. Jotakin yleispätevääkin voidaan kuitenkin todistuksen saajista sanoa.
Tänään ylioppilastodistuksensa saavat kuusi uutta ylioppilasta ovat tutkinnossa parhaiten menestynyt ryhmä koko lukiomme historiassa. Eximioita on kirjoitettu runsaasti ja ylletty jopa laudaturiin asti. Voi ylpeästi sanoa, että uudet ylioppilaamme ovat kunniaksi opettajilleen ja koululleen. Onnittelen lämpimästi Puuskupuhin ahkeruutta ja Korpinkynnen teräväpäisyyttä edellyttäneestä menestyksestänne ylioppilaskirjoituksissa.
Lastenohjaajaryhmä on kolmen vuoden aikana kasvanut peruskoulusta saapuneista itseään etsivistä nuorista hienoksi nuorten aikuisten ryhmäksi, jolla monien muiden kiitettävien ominaisuuksien lisäksi on Rohkelikon puhdas sydän ja uskallus.
Lisäopetusryhmämme ehkä kattavimmin sisältää kaikkia ominaisuuksia, joista äsken oli puhe. Lisäopetukseen tullaan peruskoulusta. Sen tarkoituksena on koetella kaikenlaista ja tämän koettelun seurauksena eheytyä sen tyyppiseksi ihmiseksi kuin itse on ja jatkaa itsensä paremmin tuntevana eteenpäin. Omistautuminen tällaisille asioille sisäoppilaitokselle edellyttää nuorelta ihmiseltä paljon rohkeutta ja uskallusta, erilaisten selviytymiskeinojen testaamista ja ahkeruutta.
Tahdon muista valmistuvista ryhmistä mainita tässä erikseen vielä Värinää-ryhmän. Värinää – eläkeläisten kuvataidekoulu alkoi puolitoista vuotta siten. Tänä aikana ryhmä on opiskellut opistolla noin viikon kuukaudessa. Ryhmän näyttely Lapinlahden kirjastossa kertoo vastaansanomattomasti taidekoulutuksen antamien teknisten välineiden merkityksestä kuvanteolle. Kaikki näyttelyssä olevat kuvat perustuvat kuvanteon taidon omaksumiseen ja kertovat opintohistoriasta. Toivon, että käytätte omaksumianne valmiuksia persoonalliseen kokemusten ja näkemysten ilmaisemiseen. Värinää-ryhmän olo opistolla on ollut erittäin antoisaa. Pelkästään ruokatunnit ovat tuntuneet kodikkailta, kun joukossa on ollut paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Myös iltatoimintaa on harjoitettu nuorempien oppilaiden kanssa ja nuorille on syntynyt mukavia aikuiskontakteja. Värinää-ryhmän ansiosta opisto on saanut todellisen kansanopiston luonnetta ja sen sivistyksellinen taso on syventynyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
