Portaanpään kristillinen opisto vietti alkuvuodesta 85-vuotisjuhlaansa. Seuraavassa rehtorin ajatuksia siitä, mitä on olla kristillinen kansanopisto 2000-luvulla.
1. Kansanopistot ovat yksityisiä oppilaitoksia pikemminkin kuin kansanopistotoimintaan keskittyviä toimijoita.
Esimerkiksi Portaanpään koulutuksesta valtaosa on niin sanottua toisen asteen koulutusta. Toimintaa säätelevät lukiosta, perusopetuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta säädetyt lait ja asetukset sekä niihin liittyvä rahoitus- ja arviointijärjestelmä.
Kansanopiston pitkät kurssit ovat menettäneet kysyntänsä. Erilaisia kansansivistyksellisiä tapahtumia ja lyhytkoulutuksia toki järjestetään runsaastikin, mutta ajatus siitä, että opisto toimisi vuoden kestävien vapaan sivistystyön linjojen varassa on käynyt mahdottomaksi noin 20 vuotta sitten.
Yksityisenä koulutuksenjärjestäjänä toimiminen antaa muista oppilaitoksista poikkeavan kannustimen oppilaitoksen toiminnalle. Se muodostaa myös hyvän vertailukohdan kunnalliselle koulutukselle, joka on opiston keskeisin yhteistyökumppani.
Yksityiskoulut ovat kansainvälisesti arvostettuja toimijoita, ja meillä Suomessa niiden etuna on hallinnon keveys, koulun vahva päätösvalta omista asioistaan, joustavuus, henkilöstöhallinnon etuudet sekä vahva historiasta nouseva identiteetti. Yksityiset koulut joutuvat ja saavat kehittää toimintaansa valppaasti, sillä niiden oppilaat eivät määräydy kunnallisesti tai alueellisesti vaan oppilaat joudutaan toden teolla saamaan opistoon joka vuosi. Tämä kilpailuasetelma pitää koulun tavoitteet korkealla.
2. Vapaan sivistystyön parhaat perinteet tulee siirtää koulutuksiin, jotka eivät ole kansanopistokoulutusta.
Vapaan sivistystyön parhaita perinteitä ovat koulutuksen tasa-arvon ajatus sekä sivistystoiminnan itseisarvo. Vapaa sivistystyö ei erottele oppilaita menestyjiin ja häviäjiin, mukanaoleviin ja syrjäytyneisiin. Siksi esimerkiksi erityisesti syrjäytymisen hoitoon keskittyvä koulutus on vapaan sivistystyön oppilaitokselle mahdoton ajatus.
Myös koulutuksen suoran hyödyn ja sovellettavuuden ajatus on vapaan sivistystyön perinteen näkökulmasta ongelmallinen. Sivistys on itseisarvo, johon jokaisella kansalaisella tulee olla syvällinen suhde. On tärkeämpää oppia tiedollisia, taidollisia ja sosiaalisia valmiuksia kuin kehittyä nopeasti täsmäkoulutetuksi ”huippuosaajaksi”.
Edellisestä johtuen myös 1990-luvulta alkaen suomalaisen koulutuselämän pääoppi, niin sanotun elinikäisen oppimisen ajatus, on vapaan sivistystyön kannalta ongelmallinen. Elinikäinen koulutus liittyy ajatukseen, jonka mukaisesti teollisuuden tuotantoprosessit ovat nopeutuneet siten, että työntekijän tulee uusintaa ”osaamisensa” noin kolmen vuoden välein..
Vapaan sivistystyön ihanne on kauaskantoisempi ja vähemmän kiivaaseen tahtiin tähtäävä. Se ei voi pysähtyä lyhytkestoisten pikakoulutusten varaan vaan sen on annettava eväät elinikäisen koulutuksen ohi, kuolemaan asti.
Jo Aristoteles esitti, että elämässä on neljä keskeistä elämänpiiriä: koulu, rauha, työ ja sota. Koulu ja rauha kuuluvat yhteen kuten vastaavasti sota ja työ kuuluvat yhteen. Perinnäinen vapaan sivistystyön henki pitää yllä ajatusta, että oivaltaminen ja omaksuminen ovat asioita, jotka ovat itsessään tärkeitä, kyselemättä heti sitä, miten ne voidaan jalostaa tuotannon kannalta tärkeäksi ”osaamiseksi”. Vapaan sivistystyön näkökulmasta onkin vakavia perusteita olla huolestunut 2000-luvun koulutuspolitiikasta, jossa tiedollinen ja sivistyksellinen kulttuuri on muuttunut osaamiskulttuuriksi, työn ja sodan näkökulmasta määräytyväksi todellisuudeksi.
Sana osaaminen pitäisi itse asiassa kieltää kaikilta yli 3 vuotiailta. Ihmisen suurin hetki on, kun hän voi sanoa: minä käsitän. Ei se, kun hän infantiilisti mainostaa: minä osaan.
Esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa vapaan sivistystyön henki näkyy siinä, että kansanopistotaustaisesta yksityisestä koulusta valmistunut lastenohjaaja ajattelee ja käsittää asioita eikä ole hetken vietävissä. Hän ei ole aivoton osaaja vaan hänellä on perusteltuja mielipiteitä. Hänellä on käsitys oman ammattinsa historiasta ja sijoittumisesta nykyaikaiseen kulttuuriin. Hän kykenee esittämään ajatuksiaan käsitettävällä tavalla ja hänellä on ihmisten ja kauneuden kunnioitus. Cicero käytti tästä kokonaisuudesta nimeä humanitas eli humaanisuus.
3. Vapaan sivistystyön keskeisin arvo on sivistys
Vapaan sivistystyön perinne antaa jokaiselle mahdollisuuden kasvaa sivistysyhteisön jäseneksi.
Jotkut sanovat, että sivistys on niin abstrakti käsite, että ei siitä ole tavoitteeksi. Tällainen ajatus on barbarismia.
Sivistys on aivan yksinkertainen asia. Se on yhtäältä todellisuuden käsittämistä (teoreettisin välinein) ja toisaalta kykyä elää siinä.
4. Opiston kristillisyyden täsmentäminen vaatii jatkuvaa työstämistä
Opiston nimessä sana kristillinen on sekä ongelmallinen että oivallinen määre.
Ongelmallinen se on kahdesta syystä: Ensinnäkin kristillinen liittyy yleisessä kielenkäytössä kirkon ja yhteiskunnan kannalta arvostelevaan asenteeseen (vrt. kristillinen politiikka). Toiseksi kaikki koulut Suomessa ovat kristillisiä kouluja. Miksi jotkut koulut esittävät olevansa näiden normaalien koulujen, joiden henkilökunnasta ja oppilaista valtaosa on kristittyjä ja joiden toiminnan taustalla on länsimainen kristillis-humanistinen perintö, rinnalla erityisesti kristittyjä?
Toisaalta sana kristillinen opiston nimessä ilmaisee sen identiteettiä ja kertoo reilusti, miltä pohjalta toimitaan. Se viittaa myös hengelliseen perinteeseen, joka koululla on. Nimenä se osoittaa koulun henkilöstölle selkeän aatepohjan, josta johtuen erityisiä arvoluetteloita ei ole tarvis laatia.
Herännäisyyden piirissä kristillisyys liittyy riisuttuna olemiseen ja kyselevään asennoitumiseen elämän perimmäisten kysymysten osalta.
Riisuttuna oleminen merkitsee olennaiseen keskittymistä ja turhan taakseen jättämistä. Pitää paikkansa, että enää körttiopistojen opiskelijat eivät pukeudu körttipukuihin. Niiden aatteellinen lähtökohta, riisuttuna oleminen, muodostaa kuitenkin mahdollisuuden pukea päälleen henkisen ja hengellisen körttipuvun. Se näkyy toiminnan tyylissä ja työnteon malleissa. Niiden keskeisin laatumittari on henkilöstön ja opiskelijoiden välillä tapahtuvat kohtaamiset.
Koulut ovat syntyneet luostareiden helmasta. Kristilliset kansanopistot pitävät yllä tätä perinnettä. Ne ovat nykyajan luostareita, joissa omistautuminen sivistykselle ja riisuuntuminen turhasta tapahtuu opiston katolla olevan ristin alla. Samalla ne ovat Tylypahkoja, joiden opettajapersoonallisuudet, oppilaat ja näiden elämä sekä outo taika ovat suurta valuuttaa kansainvälisillä markkinoilla , kuten J. K. Rowlingin romaanisarjan vastaanotto osoittaa.
Kristillisen kansaopiston menestyksen aika on vasta tulossa. Näkymät ovat valoisammat kuin koskaan aikaisemmin. Oppilaita ja viisasta henkikökuntaa on jo viime vuosina tullut joka tuutista. Tulevaisuudessa kaikki haluavat luostariin.
1. Kansanopistot ovat yksityisiä oppilaitoksia pikemminkin kuin kansanopistotoimintaan keskittyviä toimijoita.
Esimerkiksi Portaanpään koulutuksesta valtaosa on niin sanottua toisen asteen koulutusta. Toimintaa säätelevät lukiosta, perusopetuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta säädetyt lait ja asetukset sekä niihin liittyvä rahoitus- ja arviointijärjestelmä.
Kansanopiston pitkät kurssit ovat menettäneet kysyntänsä. Erilaisia kansansivistyksellisiä tapahtumia ja lyhytkoulutuksia toki järjestetään runsaastikin, mutta ajatus siitä, että opisto toimisi vuoden kestävien vapaan sivistystyön linjojen varassa on käynyt mahdottomaksi noin 20 vuotta sitten.
Yksityisenä koulutuksenjärjestäjänä toimiminen antaa muista oppilaitoksista poikkeavan kannustimen oppilaitoksen toiminnalle. Se muodostaa myös hyvän vertailukohdan kunnalliselle koulutukselle, joka on opiston keskeisin yhteistyökumppani.
Yksityiskoulut ovat kansainvälisesti arvostettuja toimijoita, ja meillä Suomessa niiden etuna on hallinnon keveys, koulun vahva päätösvalta omista asioistaan, joustavuus, henkilöstöhallinnon etuudet sekä vahva historiasta nouseva identiteetti. Yksityiset koulut joutuvat ja saavat kehittää toimintaansa valppaasti, sillä niiden oppilaat eivät määräydy kunnallisesti tai alueellisesti vaan oppilaat joudutaan toden teolla saamaan opistoon joka vuosi. Tämä kilpailuasetelma pitää koulun tavoitteet korkealla.
2. Vapaan sivistystyön parhaat perinteet tulee siirtää koulutuksiin, jotka eivät ole kansanopistokoulutusta.
Vapaan sivistystyön parhaita perinteitä ovat koulutuksen tasa-arvon ajatus sekä sivistystoiminnan itseisarvo. Vapaa sivistystyö ei erottele oppilaita menestyjiin ja häviäjiin, mukanaoleviin ja syrjäytyneisiin. Siksi esimerkiksi erityisesti syrjäytymisen hoitoon keskittyvä koulutus on vapaan sivistystyön oppilaitokselle mahdoton ajatus.
Myös koulutuksen suoran hyödyn ja sovellettavuuden ajatus on vapaan sivistystyön perinteen näkökulmasta ongelmallinen. Sivistys on itseisarvo, johon jokaisella kansalaisella tulee olla syvällinen suhde. On tärkeämpää oppia tiedollisia, taidollisia ja sosiaalisia valmiuksia kuin kehittyä nopeasti täsmäkoulutetuksi ”huippuosaajaksi”.
Edellisestä johtuen myös 1990-luvulta alkaen suomalaisen koulutuselämän pääoppi, niin sanotun elinikäisen oppimisen ajatus, on vapaan sivistystyön kannalta ongelmallinen. Elinikäinen koulutus liittyy ajatukseen, jonka mukaisesti teollisuuden tuotantoprosessit ovat nopeutuneet siten, että työntekijän tulee uusintaa ”osaamisensa” noin kolmen vuoden välein..
Vapaan sivistystyön ihanne on kauaskantoisempi ja vähemmän kiivaaseen tahtiin tähtäävä. Se ei voi pysähtyä lyhytkestoisten pikakoulutusten varaan vaan sen on annettava eväät elinikäisen koulutuksen ohi, kuolemaan asti.
Jo Aristoteles esitti, että elämässä on neljä keskeistä elämänpiiriä: koulu, rauha, työ ja sota. Koulu ja rauha kuuluvat yhteen kuten vastaavasti sota ja työ kuuluvat yhteen. Perinnäinen vapaan sivistystyön henki pitää yllä ajatusta, että oivaltaminen ja omaksuminen ovat asioita, jotka ovat itsessään tärkeitä, kyselemättä heti sitä, miten ne voidaan jalostaa tuotannon kannalta tärkeäksi ”osaamiseksi”. Vapaan sivistystyön näkökulmasta onkin vakavia perusteita olla huolestunut 2000-luvun koulutuspolitiikasta, jossa tiedollinen ja sivistyksellinen kulttuuri on muuttunut osaamiskulttuuriksi, työn ja sodan näkökulmasta määräytyväksi todellisuudeksi.
Sana osaaminen pitäisi itse asiassa kieltää kaikilta yli 3 vuotiailta. Ihmisen suurin hetki on, kun hän voi sanoa: minä käsitän. Ei se, kun hän infantiilisti mainostaa: minä osaan.
Esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa vapaan sivistystyön henki näkyy siinä, että kansanopistotaustaisesta yksityisestä koulusta valmistunut lastenohjaaja ajattelee ja käsittää asioita eikä ole hetken vietävissä. Hän ei ole aivoton osaaja vaan hänellä on perusteltuja mielipiteitä. Hänellä on käsitys oman ammattinsa historiasta ja sijoittumisesta nykyaikaiseen kulttuuriin. Hän kykenee esittämään ajatuksiaan käsitettävällä tavalla ja hänellä on ihmisten ja kauneuden kunnioitus. Cicero käytti tästä kokonaisuudesta nimeä humanitas eli humaanisuus.
3. Vapaan sivistystyön keskeisin arvo on sivistys
Vapaan sivistystyön perinne antaa jokaiselle mahdollisuuden kasvaa sivistysyhteisön jäseneksi.
Jotkut sanovat, että sivistys on niin abstrakti käsite, että ei siitä ole tavoitteeksi. Tällainen ajatus on barbarismia.
Sivistys on aivan yksinkertainen asia. Se on yhtäältä todellisuuden käsittämistä (teoreettisin välinein) ja toisaalta kykyä elää siinä.
4. Opiston kristillisyyden täsmentäminen vaatii jatkuvaa työstämistä
Opiston nimessä sana kristillinen on sekä ongelmallinen että oivallinen määre.
Ongelmallinen se on kahdesta syystä: Ensinnäkin kristillinen liittyy yleisessä kielenkäytössä kirkon ja yhteiskunnan kannalta arvostelevaan asenteeseen (vrt. kristillinen politiikka). Toiseksi kaikki koulut Suomessa ovat kristillisiä kouluja. Miksi jotkut koulut esittävät olevansa näiden normaalien koulujen, joiden henkilökunnasta ja oppilaista valtaosa on kristittyjä ja joiden toiminnan taustalla on länsimainen kristillis-humanistinen perintö, rinnalla erityisesti kristittyjä?
Toisaalta sana kristillinen opiston nimessä ilmaisee sen identiteettiä ja kertoo reilusti, miltä pohjalta toimitaan. Se viittaa myös hengelliseen perinteeseen, joka koululla on. Nimenä se osoittaa koulun henkilöstölle selkeän aatepohjan, josta johtuen erityisiä arvoluetteloita ei ole tarvis laatia.
Herännäisyyden piirissä kristillisyys liittyy riisuttuna olemiseen ja kyselevään asennoitumiseen elämän perimmäisten kysymysten osalta.
Riisuttuna oleminen merkitsee olennaiseen keskittymistä ja turhan taakseen jättämistä. Pitää paikkansa, että enää körttiopistojen opiskelijat eivät pukeudu körttipukuihin. Niiden aatteellinen lähtökohta, riisuttuna oleminen, muodostaa kuitenkin mahdollisuuden pukea päälleen henkisen ja hengellisen körttipuvun. Se näkyy toiminnan tyylissä ja työnteon malleissa. Niiden keskeisin laatumittari on henkilöstön ja opiskelijoiden välillä tapahtuvat kohtaamiset.
Koulut ovat syntyneet luostareiden helmasta. Kristilliset kansanopistot pitävät yllä tätä perinnettä. Ne ovat nykyajan luostareita, joissa omistautuminen sivistykselle ja riisuuntuminen turhasta tapahtuu opiston katolla olevan ristin alla. Samalla ne ovat Tylypahkoja, joiden opettajapersoonallisuudet, oppilaat ja näiden elämä sekä outo taika ovat suurta valuuttaa kansainvälisillä markkinoilla , kuten J. K. Rowlingin romaanisarjan vastaanotto osoittaa.
Kristillisen kansaopiston menestyksen aika on vasta tulossa. Näkymät ovat valoisammat kuin koskaan aikaisemmin. Oppilaita ja viisasta henkikökuntaa on jo viime vuosina tullut joka tuutista. Tulevaisuudessa kaikki haluavat luostariin.
